Sadonkorjuu Walan lääkeyrttitarhassa

Wala harvest

WALAn puutarhassa satoa korjataan ympäri vuoden. Talvella ja keväällä on juurien keräämisen aika, jolloin muun muassa valeriaanan(Valeriana officinalis), masmalon (Althaea officinalis) ja lipstikan (Levisticum officinale) juuret korjataan talteen. Varsinaisen kasvukauden ulkopuolella voidaan kerätä myös kaarnaa esimerkiksi koivusta (Betula pendula), tammesta (Quercus robur) ja hevoskastanjasta (Aesculus hippocastanum). Kuitenkin paras kasvien korjuuaika on kesä, erityisesti kesä- ja heinäkuu, jolloin korjuuta tehdään päivittäin. Syksyä kohti mentäessä on hedelmien korjuun vuoro ja esimerkiksi tyrni korjataan syyskuussa ja kvitten lokakuussa WALAn eliksiirejä ja kosmetiikkaa varten.

Sadonkorjuu

2007 korjattiin yhteensä 4.800 kg tuoreita kasveja erilaisilta viljelyalueilta. Korjuumäärät vaihtelevat vuosittaisen tarpeen mukaan. 2007 seuraavia lääkekasveja kerättiin eniten:

Latinankielinen nimi Suomenkielinen nimi Käytettävät osat Määrä
Tropaeolum majus Köynöskrassi Kukkavarret 560 kg
Plantago lanceolata Heinäratamo Lehdet 964 kg
Artemisia absinthium Koiruoho Kukkavarret 297 kg
Hamamelis virginiana Taikapähkinä Lehdet 288 kg
Bellis perennis Kaunokainen Kukkavarret 254 kg

Sadonkorjuuohjeet

Viljelyssä ja sadonkorjuussa noudatetaan yrityksen laadunvalvontaohjeita sekä GAP määräyksiä (Good Agricultural Practice = hyvän viljelytavan mukaista toimintaa). Jokaisen lääkekasvin korjuuseen on olemassa omat ohjeensa, joihin sisältyy seuraavat erityisvaatimukset:

  • Sadonkorjuumenetelmä on kuvailtava yksityiskohtaisesti
  • Sadonkorjuun jälkeen on huolehdittava viljelypäiväkirjan merkinnöistä ja määriteltävä tarkkaan sadon määrä sekä laatu jne.
  • Kaikelle sadonkorjuulle on olemassa oma ohjeistuksensa. Ohjeet tarkistetaan vuosittain ja päivitetään tarvittaessa.

WALAn puutarhassa työskenteleviä työntekijöitä koulutetaan säännöllisesti, jotta he osaavat menetellä ohjeiden mukaisesti.

Sadonkorjuumenetelmä

Esimerkkinä on kuvaus kaunokaisen korjuusta:
Bellis perennis, kaunokainen on yksi kasveista, joita tarvitaan raaka-aineena Dr.Hauschka Kasvohöyrykylvyssä ja Kasvovesi Spezialissa. Kukkavarret voidaan kerätä useita kertoja touko- ja syyskuun välillä. Kaikkia korjuuseen osallistuvia muistutetaan kyseisen kasvin keruun erityispiirteistä. Varsi katkaistaan aivan maanpinnasta ja laitetaan keruukoriin. Sadonkorjuun vastuuhenkilö tarkkailee, että korjuu tapahtuu oikein. Koko korjuutapahtuma dokumentoidaan, mukaan lukien sadon laatu ja määrä.

Kerätylle kasviainekselle annetaan eränumero ja kun kasviaines on läpäissyt tarvittavat testit jatkokäsittely voi alkaa.