Yhteystyökumppanimme Kristiina Komulainen

 Kristiina Komulainen
Pyrin välttämään synteettisesti valmistettuja tuotteita ja ylipäätään elämään kohtuuden rajoissa mahdollisimman kemikaali- ja lisäainevapaata elämää. Uskon kehonhoidossa homeopaattisiin arvoihin ja siihen, että koholle täytyy antaa mahdollisuus hoitaa itse itseään. Liika ulkoapäin tuleva lisäaineiden määrä ei mielestäni anna keholle mahdollisuutta löytää omaa itselle parasta tilaa. Ensimmäisen kerran Dr.Hauscha tuli vastaan luontaistuotekaupassa muutamia vuosia sitten ja pian sen jälkeen kokeilin tuotteita ensimmäisen kerran. Melko heti vaihdoin kaikki hoitotuotteeni Dr.Hauschkan tuotteisiin.

Voidenaamio on yksi lempituotteistani sekä Ihokuurit. Molemmilla tuntuu saavan ihmeitä aikaan väsyneelle ja “epätasapainoiselle” ihotilanteelle. Välillä tuntuu, että Voidenaamion käytön jälkeen alta paljastuu ihan toinen iho. Se saa ihon näyttämään terveeltä ja raikkaalta.

Olen toiminut kymmenisen vuotta juontajana/tuottajana media-alalla radiossa sekä televisiossa. Matkan varrella olen tehnyt mm. Aamu- sekä päivälähetyksiä radio NRJ:llä, erilaisia musiikkiohjelmia televisioon, KPS -ohjelmaa The Voice TV:llä, Luukusta Lukaali -sisustusohjelmaa sekä juontajan työt Kuorosota -ohjelmassa. Eka juontotyö televisioon oli SubTV:lle vuosituhannen alussa, Piinapenkki. Haastattelin ohjelmassa kansanedustajaksi pyrkiviä ehdokkaita. Tällä hetkellä olen juontajana radio Aallolla.