Paras ystäväni tutustutti minut Dr.Hauschkan luonnonkosmetiikkaan pari vuotta sitten. Välillä olen luisunut töissä synteettiseen kosmetiikkaan ja antanut läträtä kasvoilleni milloin mitäkin meikkiä ja rasvaa, mutta kokemuksen kautta mittani vähitellen täyttyi. Viime talvena kuvasin elokuvaa ja pitkää draamasarjaa televisioon, ja päivät venyivät 17-tuntisiksi. Illalla saattoi olla vielä teatterinäytös kaiken päälle. Tuntui, että kuvausten edetessä kasvoni olivat vain yksi suuri harmaa alue. Hinkkaaminen, maskien vaihto ja pitkät päivät kuvausmeikeissä rasittivat ihoa. Kokeilemalla huomasin, että sain maskit puhdistettua parhaiten Dr.Hauschkan Puhdistusemulsiolla. Aamuisin silmäni olivat normaalikunnossa, ja pystyin taas kuvaamaan seuraavan pitkän päivän. Aloin samalla käyttää Dr.Hauschkan Ruusuvoidetta pakkaspäiviin ja ulkokuvauksiin, johon se sopi täydellisesti. Mieluisin tuote minulle Dr.Hauschkalta on virkistävä Sitruuna-vartaloöljy.
Sain myös paheksuvaa läksytystä kollega Ona Kamulta, kun hän teatterilla näki minun käyttävän kyllä Dr.Hauschkan Puhdistusvoidetta, mutta laittavan synteettistä kasvovettä päälle. Oli siis pakko tehdä asialle jotakin!
Olen näytellyt Kansallisteatterissa 10 vuotta mm. Nukkekodissa, Riivaajissa, Niskavuoren nuoressa emännässä, Tuntemattomassa sotilaassa ja monessa muussa näytelmässä. Ryhmäteatterissa ja UIT:ssa olen vieraillut myös. Televisioon olen tehnyt paljon sarjoja ja tv-elokuvia, mm. Ugrilampaat, Sairaskertomuksia, Runeberginkatu, Pesärikko, Ylikävely ja syksyllä 2011 alkavan Klikkaa mua… Olen näytellyt elokuvissa Lapsia ja aikuisia, Saippuaprinssi, Miehen työ, Sooloilua, Ganes, Jos rakastat. Uusin elokuvatyö on Taru Mäkelän komedia Varasto, joka tulee ensi-iltaan tämän vuoden 2011 lopulla. Näistä voitte mittailla kuvausmeikkien ja meikkienpoistojen määrää!
Luonnonkosmetiikkaa käytettäessä, tulee olo, että mitään synteettistä ei enää haluakaan itseensä laittaa. Olen ollut Teatterikorkeasta valmistumiseni jälkeen nyt 10 vuotta alalla, ja alan tajuta, miten kovasti työ vaikuttaa kehoon. Sekavat työajat valvomisineen, iltaesityksineen ja yökuvauksineen näkyvät kasvoilla, jollei itseä hoida. Luonnonkosmetiikka sopii ajatusmaailmaani, ja on minulle hyvä apu kohti terveellisempää jaksamista töissä (ja miksei joskus juhlissakin, kunhan vain ehtisi!).

