Kuulin tuotteista peruskoulun luokkakaveriltani joogi Petri Räisäseltä1990-luvun alussa, kun hän oli valmistunut Dr.Hauschka -kosmetologiksi ja perusti luontaishoitola Afroditen Tiina Järvisen kanssa. Menin kasvohoitoon Tiinalle ja jäin heti koukkuun – niin hoitoon kuin tuotteisiin! Lopetin hyvin pian kaikkien synteettisten tuotteiden käytön.
Olen testannut melkein kaikkia iholleni tai tyypilleni sopivia Dr.Hauschkan tuotteita. Suihkuvoidetta ja vartalovoidetta tai -öljyä käytän päivittäin kasvojenhoitotuotteiden ohessa. Käytän tuotteita oman tunnelman tai kukkaron mukaan, väsyneenä usein sitruuna-tuotteet piristävät, muutoin ruusuiset tuotteet ovat vakiokäytössä. Lempituotteita on lukuisia: Silmähohde, Hoitava värivoide, Ruusunaamio, Jalokuusikylpyöljy, Huulirasva, Puhdistusvoide. Meikeistä Valokynää ja poskipunaa kuluu päivittäin. Vaihtelen tuotteita vuodenaikojen mukaan. Raskauden aikana Rosmariini jalkavirkiste oli aivan ehdoton! Silkkipuuteri oli ylellinen lisä häissäni, jolloin puuteroinkin itseni sitten ihan kokonaan…
Jo nimi Dr.Hauschka tuo ihmisille miellyttäviä mielikuvia. Moni on kiinnostunut tuotteista pelkän nimen kuultuaan! Rakkaan ystäväni, Meri Nenosen polttareissa hemmottelimme itseämme Dr.Hauschkan tuotteilla tunnelmallisessa saunassa, ja elävöidyimme kummasti!
Minut tunnetaan parhaiten laulajana, muusikkona ja näyttelijänä. Itselleni rakkain on yhden naisen orkesterini matala. Voit tutustua matalaan osoitteessa www.myspace.com/matalashallow.
