Koivu (rauduskoivu)

Ainesosat

Lehdet: flavonoidit, eteerinen öljy, katkeroaineet, parkkiaineet, saponiini, C-vitamiini
Mahla: inverttisokeri, orgaaniset hapot, suolat, valkuaisaineet, kasvien kasvutekijät
Tuohi: betuliini, fytosteriini, parkkiaineet, katkeroaineet, eteerinen öljy, hartsit

Kuvaus

Koivu on puiden aatelia: sen kapea varsi on verhottu valkeaan tuohikaapuun, ja pystyssä päin seisovan puun oksat riippuvat hienostuneen kaarevina. Tuuli leikittelee oksistossa ja liikuttaa niitä kuin hiuksia. Kevään eittämätön symboli on hentojen vihreiden lehtien puhkeaminen koivuun, mistä syystä sitä käytetäänkin vappusalkona Keski-Euroopassa. Syksyä kohti käytäessä koivu pukeutuu kultaisten lehtien viittaan, jonka lempeä hehku näkyy kauas. Allergikot eivät tosin iloitse, kun koivujen hiirenkorvat kevätkesällä avautuvat, ja tuuli lennättää hedekukintojen keltaista siitepölyä pitkin tienoota. Maa onkin koivujen ympäristössä tuolloin kuin keltaisen tomusokerin peitossa. Rauduskoivu kasvaa pikkusisarestaan hieskoivusta poiketen myös kuivilla paikoilla. Se ehättää todellisena pioneerikasvina valtaamaan aukkopaikkoja ensimmäisten joukossa, mitä sen suomalainen kutsumanimikin kuvastaa. Jääkauden jälkeen tapahtui myös näin koivun asettuessa kasvamaan vetäytyneiden jäätiköiden vapauttamiin paikkoihin.

Tietämisen arvoinen

Koivun tieteellinen nimi Betula on mahdollisesti peräisin kelttiläiskielistä, mutta roomalaisetkin käyttivät sitä. Pendula puolestaan merkitsee latinaksi 'alaspäin riippumista'.

Elämän kiertokulussa koivu kuvastaa kasvua ja syntymistä. Kevään lähettiläänä se on ollut eloon heräämisen, puhtauden ja nuoruuden symboli. Ulkomuotonsa perusteella ihmiset pitivät puun henkeä aiemmin valoon kiedottuna neitseenä, joka oli täynnä taika- ja parannusvoimaa. Koivun juhla oli pohjoisten maiden ihmisille aina uudelleensyntymisen sekä taivaan ja maan liiton iloinen juhla. Tätä perinnettä ilmentävät nykyäänkin vappu- ja juhannussalot sekä juhannuskoivut.

Koivun käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Jo kivikauden ihmiset valmistivat koivun vitsoista vaatteita, tuohesta kenkiä ja astioita sekä kiinnittivät koivutervalla nuolenkärkiä ja harppuunoita varteensa. Lapissa pehmeästä ja taipuisasta, nahan tapaisesta nuoresta tuohesta on valmistettu viittoja ja säärystimiä. Ohuista varvuista on sidottu risuluutia.

Koivun tuohta on käytetty parkitsemiseen ja paperina. Pohjoisilla leveysasteilla sillä on katettu taloja, koska vesi ei läpäise sitä. Tuohessa on paljon ilmataskuja, joten Pohjois-Amerikan alkuperäisväestö rakensi siitä keveitä kanootteja. Tuohen sisällä olevan ilman ansiosta koivu kestää talvea paremmin kuin muut puut.

Koivutervan ansiosta koivuhalot palavat jopa tuoreena ja vielä kosteana. Koivuterva on myös tunnetun Russisch Leder -parfyymin ("venäläinen nahka") pohjatuoksu.

Germaanit pitivät aikanaan koivun mahlaa kauneusjuomana. Koivun silmuja ja hiirenkorvia puolestaan voi käyttää keväällä esimerkiksi rahkaisessa dippikastikkeessa.

Janoinen koivu istutetaan nykyisin usein paikkaan, jossa se kuivattaa liian kosteaa maata.

Erilainen näkymä tehtaaseen

Koivulla on kaksi ominaispiirrettä ylitse muiden: valoisan keväinen olemus ja valtava jano. Puu imee valoa itseensä tehokkaasti mutta juurien kautta otettu vesi ei varastoidu siihen vaan pysyy jatkuvassa liikkeessä haihtuakseen tuota pikaa taivaan tuuliin. Merkille pantavaa on, että koivun lehdet kellastuvat syksyllä sitä nopeammin, mitä kuivempi koivu on. Jatkuva virtaus vaikuttaa pitävän puun ikinuorena. Tämä kuvaus koivusta heijastelee myös sen vaikutusta rohtokasvina. Se tehostaa ihmiskehon virtauksia jossain määrin ja auttaa sairauksissa, joissa virtauksen puuttuminen johtaa kivuliaisiin kertymiin tai saostumiin.