Santelipuu

Ainesosat

Puu: 3–5 prosenttia eteeristä öljyä, lähinnä santalolia

Kuvaus

Ken on käynyt Intiassa, muistaa santelipuun ominaistuoksun taatusti ikänsä. Se leijuu huoneissa, tarraa vaatteisiin ja kietoo syleilyynsä. Tuoksun aiheuttaja on kymmenmetriseksi kasvava puu, joka kukkii ja vihannoi ympäri vuoden eikä ole turhantarkka kasvupaikkansa suhteen. Santelipuu viihtyy yhtä lailla rehevissä laaksoissa kuin kuivilla vuorenrinteillä. Sen puuaineksen tuoksu vaikuttaa vain voimistuvan sitä mukaan kuin kasvupaikka muuttuu kuivemmaksi ja karummaksi. Suuret nahkeat lehdet muistuttavat laakerinlehtiä. Oksien päissä nököttää terttuina yleensä nelilehtisiä, tuoksuttomia kukintoja, jotka avautuessaan ovat kellertäviä ja muuttuvat vähitellen tummanpunaisiksi.

Santelipuut ovat puoliloisia: ne imevät ravintonsa osin naapurikasviensa juuristosta, mutta tulevat toimeen myös omillaan, ilman isäntäkasvia. Santelipuu voi käyttää isäntänään monia erilaisia kasveja, esimerkiksi sellaisia kookkaita heinäkasveja kuin Saccharum spontaneum -sokeriruokoa, palmuja ja aralioita. Nuoren santelipuun juurten päihin muodostuu kosketuksessa isäntäkasvin juuriin eräänlaisia imukuppeja, jotka tunkeutuvat isäntäkasvin juurten sisään. Vaikka santelipuun kasvaessa kehittyvien tarrainten halkaisija on vain kaksi senttiä, se pitää niiden avulla tiukasti kiinni isäntäkasvin juurista ja imee niistä niin paljon ravintoa, että isäntä säilyy nipin napin hengissä.

Tietämisen arvoinen

Kasvitieteellinen nimi santalum lienee lähtöisin sanskritin sanasta candráh, 'hehkuva, valkoinen', ja se kuvaa puun vaaleaa väriä. Myös album viittaa valkeaan väriin.

Ensimmäiset maininnat santelipuusta ovat peräisin viidenneltä vuosisadalta eaa., vanhaintialaisia Veda-kirjoituksia kommentoivasta Niruktasta. Koska termiitit eivät pysty santelipuun kovaan, tuoksuvaan sydänpuuhun, puuta on Intiassa pidetty ikiajat suojeluspuuna, jonka tuoksu karkottaa pahat henget. Shiva-jumalalle pyhitettyä puuta käytettiin temppelien ja jumalpatsaiden rakennusaineena.

Hindulaisuuden opin mukaan santelipuu auttaa parantamaan asemaa jälleensyntymisessä. Siksi edesmenneet hallitsijat palsamoitiin eteerisellä santelipuuöljyllä, ja vielä nykyäänkin vauraan intialaisen ruumiista poltettaessa rovioon lisätään santelipuuta. Intialaisen tarun mukaan santelipuu vetää puoleensa käärmeitä, jotka lumoutuvat sen makeasta tuoksusta. Santelipuujauheen sanotaan toimivan vastamyrkkynä käärmeen- ja skorpioninpuremissa. Joogassa santelipuu kuuluu juurichakraan, ja sen sanotaan herättävän Kundalini-käärmeen eli vaikuttavan lemmenrohdon tavoin.

Arabialaiset lääkärit toivat keskiajalla santelipuun mukanaan Eurooppaan, missä sitä alettiin 1400-luvulla kaupitella Italian apteekeissa. Saksalainen luontotutkija, lääkäri ja kasvitieteilijä Adam Lonitzer(1528–1586), joka myös Loniceruksena tunnetaan, kirjoitti vuonna 1557 ilmestyneessä yrttikirjassaan santelipuun patoavan virtauksia, vahvistavan sydäntä, vatsaa ja maksaa sekä poistavan janoa ja kuumotusta. Lääkärit käyttivät 1800-luvun puolivälissä santelipuuöljyä tippuriin sairastuneiden hoidossa.

Ayurvedisessa lääketieteessä santelipuu kuvataan kitkeränä, viilentävänä, supistavana ja rauhoittavana. Santelipuujauhetta ja ruusuvettä sisältäviä kääreitä käytetään siinä tulehdusten ja ihosairauksien hoitoon.

Aromaterapiassa santelipuun tuoksulla hoidetaan ylikierroksilla käyviä aivoja. Tasapainottavan tuoksun on tarkoitus rauhoittaa, poistaa jännityksiä ja auttaa löytämään sisäistä rauhaa. Punasantelinakin tunnettu intianveripihkapuu (Pterocarpus santalinus L.) ei ole varsinaisen santelipuun sukulainen. Tämän hernekasveihin kuuluvan puun punaista puuainesta käytetään usein tuomaan väriä teeseoksiin. Sillä ei nykyisin katsota olevan lääketieteellistä merkitystä, mutta sillä oli pitkään tärkeä osa villanvärjäyksessä.