Mäkikuisma

Ainesosat

Eteeriset öljyt, flavonoidit, hartsit, parkkiaineet, hyperisiini

Kuvaus

Pisteistä sen tunnistaa: valoa vasten katsottuna mäkikuisman vihreät lehdet näyttävät rei'itetyiltä. Todellisuudessa "reiät" ovat eritesoluja, jotka sisältävät eteerisistä öljyistä ja hartsista koostuvaa nestettä. Toinen varma tuntomerkki on hienonnettujen viisilehtisten kukintojen väritys, joka vaihtelee hehkuvan keltaisesta verenpunaiseen ja antaa mäkikuismaöljylle sen luonteenomaisen värin. Monivuotinen mäkikuisma voi kasvaa jopa 90 senttiä pitkäksi. Tiheähaaraiset, puisevat varret ovat touko-kesäkuusta elo-syyskuuhun kauttaaltaan viisilehtisten kukintojen peitossa. Öljypitoisen kasvin lehdet ovat tiheänään öljysoluja. Se viihtyy tien- ja pellonpientareilla, penkereillä sekä harvoissa metsissä ja pensaikoissa, mutta ennen kaikkea se palvoo auringonpaistetta ja tarvitsee sitä kukoistaakseen.

Tietämisen arvoinen

Hypericum-nimen sanotaan olevan peräisin siitä, että kasvin lehtien vaaleiden eritesolujen läpi voi "nähdä kuvan", eli pisteet ovat läpinäkyviä (kreikan hyper, 'yli', ja ericos, 'kuva').

Mäkikuismaan liittyy lukuisia legendoja. Yhden mukaan se olisi syntynyt Johannes Kastajan verestä, toisen mukaan taas Johannes olisi kerännyt Jeesuksen veren tahrimaa kasvia ristin juurelta. Johanneksen esiintyminen kasvin monissa nimissä lienee saanut pönkitystä siitä seikasta, että Johannes Kastajan mukaan nimettyyn johanniittain ritarikuntaan kuuluneet lääkärit ja muut jäsenet käyttivät mäkikuismaa haavojen hoidossa jo ristiretkien aikaan.

Sanotaan, että itse paholainen olisi hyökännyt kasvin kimppuun vihastuneena sen ainutlaatuisesta parantavasta voimasta ja pistänyt siihen tuhat reikää. Tätä kertomusta tukevat sen lehdissä olevat lukemattomat mustat pisteet eli öljysolut, jotka valoa vasten katsottuina näyttävät neulanpistoilta.

Germaaniset kansat pitivät kukinnoista niiden murskaamisen yhteydessä syntyvää punaista mehua auringon jumala Baldurin verenä. Baldurin sanottiin uhraavan itsensä maalle aina päivänseisauksen aikaan.

Mäkikuisma antautuu auringon armoille halukkaammin kuin mikään muu kasvi. Se kuuluukin kesäpäivänseisauksen taianomaisiin kasveihin. Sen parannusvoiman sanotaan olevan suurin juhannuksena eli 24. kesäkuuta, kolme päivää päivänseisauksen jälkeen. Silloin se on kauneimmassa kukassaan ja kantaa sisällään kesäauringon voimaa. Valon ollessa enimmillään korkealta porottava aurinko viettää häitä maan kanssa. Kansat ovat kautta aikojen juhlistaneet suurisuuntaisesti valon ja maan – hengen ja materian – liittoa. Perinteen jatkumoa ovat myös keskikesän illassa leimuavat juhannuskokot.

Demoneja karkottavan voimansa ansiosta mäkikuisma on saanut myös nimen "fuga daemonum", paholaisen pako. Sitä on pistetty talojen ja eläinsuojien oviin ja ikkunoihin ukonilman ja noituuden pitämiseksi loitolla.

Mäkikuismasta keitetyllä liemellä voi värjätä kankaita keltaiseksi tai keltavihreäksi.

Erilainen näkymä tehtaaseen

Mäkikuisman hohtavan keltaiset kukat kurottavat suorassa varressa kohti aurinkoa. Niiden ainesisältö on runsaimmillaan kesäpäivänseisauksen aikoihin, mikä tähdentää kasvin aurinkoista olemusta. Mäkikuisman puiseva varsi muodostaa räikeän vastakohdan sen rehevälle kukinnalle. Kukinnon ja verson välisellä osuudella on taipumus vetäytyä kokoon ja lakastua. Tämä kuvastaa kasvin muotoilevaa vaikutusta, jonka avulla se saa järjestystä jatkuvaan virtaukseen.

Tässä jännitekentässä näyttäytyykin vanhan rohtokasvin monimuotoinen parantava voima. Valon kasvina mäkikuisma karkottaa ihmisen synkkyyttä: sisäisesti nautittuna se poistaa alakuloa ja ulkoisesti käytettynä hoitaa auringonpolttamia. Järjestyksen ystävänä se tukee kehon ja etenkin hermo- ja aistijärjestelmän rakennusprosesseja niin haavanhoidossa kuin masennuksen merkkien karkotuksessa.

Kasvi tuotteissamme

Dr. Hauschka -kosmetiikassa mäkikuismaa käytetään kaikissa tuotteissa, joissa antibakteeristen ja tulehdusta estävien ominaisuuksien ohella tarvitaan ihon rauhoittamista ja vahvistamista.